Viikin ympäristötalo testialustana uudelle sähkövarastolle

”Tästä lähtien ympäristötalon ylimääräinen aurinkoenergia saadaan omaan käyttöön uudella Siemensin toimittamalla 45 kWh:n akkuvarastolla. ”kertoi Mira Jarkko Helsingin ympäristökeskuksesta Jyväskylän sähkömessuilla Siemenin pitämässä tietoiskussa. Akkuvaraston asentaminen on osa Tekesin EVE-ohjelmaa, jossa pyritään edistämään sähköautoilua. Tulevaisuudessa sähköautot voivat toimia osittain samoin kuin sähkövarastot.

IMG_3377

”Nyt me voidaan ajella jo ensi vuonna puhtaasti aurinkoenergialla, kunhan saadaan uudet sähköautot ympäristötalon pihaan, jossa jo latauspisteet odottavat. Täyteen ladatulla akustolla saadaan virtaa kerralla ainakin kahteen sähköautoon”. Mira Jarkko kommentoi. ”On hienoa, että voimme olla mukana kehittämässä ja testaamassa uutta kestävämpää liikennettä sekä jakamassa kokemuksiamme.”

Helsingin kaupunki haluaa toimia yritysten uusien innovaatioiden kokeilualustana, mutta aina ei ole helppo löytää sopivaa kohdetta. Tällä kertaa ympäristökeskukselle tuleva hyöty on selkeä: akun varatessa ylimääräistä aurinkoenergiaa viikonloppuisin säästyy selvää rahaa sähkön ostossa. Tulevaisuudessa vastaavia energiavarastoja voidaan käyttää silloin, kun sähkön kulutuksessa on piikki ja hinta korkealla. Käyttömahdollisuuksia on useita. Tervetuloa Viikkiin tutustumaan!

Aiheesta uutinen myös Tekniikka ja Talous-sivuilla.