Helsingin ilmastokumppaneilla takana viisi vuotta ilmastoyhteistyötä

Helsingin kaupungin ja elinkeinoelämän Ilmastokumppanit-verkostossa on mukana jo yli 60 suurta yritystä ja tukijäsentä, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä ja hillitsevät ilmastonmuutosta yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen allekirjoitti 26.4.2017 ilmastositoumukset Finlaysonin, Fujitsu Finland Oy:n, Ilmarisen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin, Nitorin, NCC:n, PwC Suomen, Rambollin, Remeo Oy:n, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n, Tieto Oy:n, Vahanen-yhtiöiden ja Varman kanssa. Sitoumuksissa kukin uusi jäsen määrittelee omat ilmastotavoitteensa, joiden toteutumista seurataan.

”Ilmastokumppanit on meille luonteva verkosto, sillä yksi Varman keskeisistä vastuullisuustavoitteista on ilmastonmuutoksen hillintä. Meillä on kunnianhimoiset tavoitteet hiilijalanjäljen pienentämiseksi salkussamme; esimerkiksi osakesijoitusten CO2-jälkeä aiotaan keventää 25 prosenttia ja kiinteistösijoitusten 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä”, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Varman sijoitusten ilmastopolitiikan pitkän tähtäimen tavoitteena on, että salkusta tulee Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukainen.

Vahanen-yhtiöt yhdistää sitoumuksessaan oman toimintansa kehittämisen ja asiakkaan edun. ”Lähdemme mukaan Helsingin kaupungin ilmastokumppaniverkostoon, koska haluamme olla rakennusalan konsulttikumppani, joka ottaa osaltaan vastuun ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Rakennamme ympäristöjärjestelmän tukemaan omaa ja kumppaniemme toimintaa ja etsimme keinoja vaikuttaa olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuteen sisäilmaolosuhteita heikentämättä”, johtoryhmän jäsen Asko Laune tiivistää.

Mikä on Ilmastokumppanit-verkosto?

Ilmastokumppanit-verkosto on osa kaupungin tekemää ilmastotyötä. Helsingin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä ja vähentää hiilidioksidipäästöjä 30 prosenttia vuosina 1990–2020. Pariisin ilmastosopimuksen perusteella Helsingin ilmastotavoitteita tullaan lähiaikoina todennäköisesti tiukentamaan.

Ilmastokumppanit-verkoston tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi vahvistaa yritysten kilpailukykyä, löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja edistää yhteistyötä verkoston jäsenten kesken.

Yritysten lisäksi verkostoon on liittynyt korkeakouluja, järjestöjä ja muita toimijoita. Ilmastokumppanit-verkostoa koordinoi Helsingin kaupungin ympäristökeskus yhteistyössä Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osaston kanssa.
Ilmastokumppaneista löytyy lisätietoa osoitteesta www.ilmastokumppanit.fi ja twitterissä @ilmastokumppani.

Lisätietoja:
Mira Jarkko
Ilmastokumppanit-koordinaattori
Helsingin ympäristökeskus
puh. 09 310 64317, 040 3341629
mira.jarkko@hel.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *