Ilmastokoodaajat auttavat Helsinkiä 17.6.

Climathon Helsinki

Helsingin Climathonissa osallistujat ideoivat 24 tunnin aikana keinoja edistää Helsingin koulujen energiatehokkuutta.

Koodarit, visualisoijat ja ympäristöalan kehittäjät hakevat ratkaisuja Helsingin ilmastokysymyksiin Climathon-tapahtumassa 17.-18. kesäkuuta Aalto-yliopistolla. Climathon-tapahtuma järjestetään samanaikaisesti ympäri maailmaa, esimerkiksi Pariisissa, Kööpenhaminassa ja Washington DC:ssa.

Helsingin Climathonissa osallistujat ideoivat 24 tunnin aikana keinoja edistää Helsingin koulujen energiatehokkuutta esimerkiksi kehittämällä energian kulutusta havainnollistavia sovelluksia. Voittajatiimi pääsee kehittämään ideaansa eteenpäin asiantuntijoiden kanssa.

Helsingin kouluissa on jo tehty paljon energiankulutuksen vähentämiseksi, ja kiinteistönhoidon lisäksi aktiivisia ovat olleet oppilaiden ympäristöryhmät.

”Meillä on kouluissa tulevaisuuden tekijät, jotka haluavat olla mukana tekemässä kestävää tulevaisuutta. Myös kaupunki haluaa näyttää esimerkkiä, että uuden ja toisella tavalla tekeminen on mahdollista. Energiankäytön seurannan näkyvyys ja helppous ovat keinoja edistää energiankulutuksen vähentämistä kouluissa. Koulujen ja oppilaitosten energiankulutus on neljäsosa kaupungin palvelurakennusten kulutuksesta ja rahalliselta arvoltaan noin 15 miljoonaa euroa”, opetuskonsultti Kirsi Verkka Helsingin opetusvirastosta sanoo.

”Odotamme mielenkiintoisia uusia ideoita ja sovelluksia Climathonista”, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ilmastoasiantuntija Mira Jarkko sanoo.

Tapahtumaan voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet. 24 tuntia kestävässä tapahtumassa on tarjolla ruokaa, virvokkeita ja virikkeitä. Tapahtumassa puhuvat muun muassa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, Irina Nysten Climate KIC Nordicista ja EIT Digital johtaja Marko Turpeinen. Tapahtumaa sponsoroivat BaseN ja Siemens.

Tilaisuuden järjestää Helsingin ympäristökeskus ja Climate KIC Nordic yhdessä opetusviraston ja rakennusviraston kanssa.

Aika ja paikka: 17.-18.6.2015, Open Innovation House, Otaniementie 19 B, Espoo

Osallistu: https://www.climate-kic.org/climathon/#sign-up

Tapahtuma:https://www.facebook.com/events/1604063409873507/